Vaikuttava johtaminen on johtamistyyli, jossa korostetaan inhimillisiä tekijöitä ja positiivisen vaikutuksen aikaansaamista henkilöstössä ja koko yrityksessä. Vaikuttava johtaminen luo hyvät puitteet onnistuneelle esihenkilötyölle, vaikuttavalle johtamiskulttuurille sekä motivoituneelle henkilöstölle.
Meiltä saat tarpeisiisi räätälöidyn johdon konsultoinnin. Konsultoinnissa kartoitetaan yrityksen nykyinen tilanne ja syvennytään valittuihin teemoihin. Asiantuntijoidemme kanssa saat suunnan ja työkalut yrityksesi määrätietoiseen kasvattamiseen vaikuttavan johtamisen kautta.
Konsultoinnissa käydään läpi seuraavia näkökulmia räätälöidysti asiakkaan tarpeiden mukaan.
1. Henkilöstön motivaation ja työhyvinvoinnin vahvistaminen
Keskitytään keinoihin, joilla voidaan lisätä henkilöstön motivaatiota ja hyvinvointia työpaikalla. Tavoitteena on luoda käytäntöjä, jotka tukevat henkilöstön tyytyväisyyttä ja tehokkuutta.
2. Osallistava ja valmentava esihenkilötyö
Käsitellään tapoja, joilla esihenkilöt voivat ottaa käyttöön osallistavampia ja valmentavia johtamistapoja. Tavoitteena on rohkaista henkilöstöä ottamaan enemmän vastuuta ja kehittymään ammatillisesti.
3. Viestintä johtamisessa
Kehitetään tehokkaita viestintästrategioita johdolta ja esihenkilöiltä henkilöstölle ja toisinpäin. Näin varmistetaan, että viestintä on läpinäkyvää ja kaikki organisaatiossa ymmärtävät yhteiset tavoitteet ja odotukset.
4. Keskustelut esihenkilön työkaluna
Luodaan avointa kommunikaatiota ja yhteistyötä edistävän keskustelukulttuurin suunnitelma ja korostetaan keskustelun merkitystä johtamistyökaluna työpaikalla.
5. Palautekulttuurin kehittäminen
Tarkastellaan keinoja kehittää yrityksen palautekulttuuria niin, että palaute on rakentavaa, säännöllistä ja hyväksyttävää kaikille osapuolille.
6. Psykologinen turvallisuus
Luodaan raamit sellaiselle työympäristölle, jossa työntekijät tuntevat olonsa turvalliseksi ilmaisemaan mielipiteitään ja huolensa ilman pelkoa negatiivisista seurauksista.
7. Sitouttaminen ja palkitseminen
Tehdään suunnitelma työntekijöiden sitouttamiseksi ja palkitsemiseksi. Tämä voi sisältää sekä materiaalisia että immateriaalisia palkkioita, jotka kannustavat suoriutumaan ja pysymään yrityksessä.
8. Johtamiskulttuurin kirkastaminen
Määritellään keinot, jotka vahvistavat yrityksen johtamiskulttuuria ja varmistavat, että kaikki työntekijät ymmärtävät ja jakavat yrityksen päämäärät ja arvot.
Konsultointi sisältää työpajoja yhdessä asiantuntijan kanssa ja lisäksi tulosten dokumentoinnin kirjalliseen muotoon. Ensimmäisessä tapaamisessa valitaan yrityksen keskittymisen alueet, seuraavissa tapaamisissa syvennytään niihin ja tehdään tarvittaessa yksilö- tai ryhmähaastattelut.
Lopputuloksena yritys saa kirjallisen suunnitelman esihenkilötyön ja henkilöstöjohtamisen kehittämiseen.
Autamme yrityksiä kasvamaan rouhean konsultoinnin avulla. Konsultoinnin laajuus riippuu yrityksesi tarpeista, tyypillinen kesto on 3–10 päivää. Meiltä saat myös asiantuntijoidemme jatkuvaa tukea suunnitelmiesi toteuttamiseen kvartaaleittain – haluamme olla kasvusi tukena ja edistää yrityksesi kehitystä.
Autamme yrityksiä kasvamaan strategisen konsultoinnin avulla. Räätälöimme kokonaisuuden juuri sinun tarpeidesi ympärille. Saat kokeneet konsultit avuksesi luomaan kestäviä ratkaisuja yrityksellesi.
Tarjoamme asiantuntijoidemme apua suunnitelmiesi toteuttamiseen, olipa kyse sitten strategiasta, markkinoinnista, rekrytoinneista tai muista toimenpiteistä. Olemme tukenasi jokaisessa vaiheessa. Palvelun hinta on 220€/kk, joka sisältää seurantatapaamisen kvartaaleittain.
Kaipaatko rahallista tukea yrityksesi kehittämiseen? Voit hakea julkista rahoitusta erilaisten yritystukien ja avustusten muodossa asiantuntijoidemme avulla.
Kuvittele maailma, jossa strategiset päätökset syntyvät nopeammin, ovat datavetoisempia ja täysin linjassa organisaationne ydinarvojen kanssa. Tämä ei ole tulevaisuuden visio; se on todellisuutta Suunta.ai:n avulla. Luo strategiasi helposti kymmenellä kysymyksellä ilman konsultin apua.
SAAT OTETTUA AJAN KEHITYSTYÖLLE
Aika on rajallista. Kanssamme voit keskittyä kehitystyöhön, joka on räätälöityä, kustannustehokasta ja vaikuttavaa.
ISO VAIKUTUS LYHYESSÄ AJASSA
Tee kehitystyö strukturoidusti, ulkopuolisen näkemyksen vauhdittamana ja saavuta merkityksellisiä tuloksia lyhyellä aikavälillä.
SELKEÄ SUUNTA KASVULLE
Strategia on yrityksen punainen lanka ja sen kehitys luo selkeyttä liiketoimintaan. Saat suunnan ja välineet yrityksesi määrätietoiseen kasvattamiseen.
Tapaamisessa voimme:
Varaa itsellesi 30 minuutin maksuton tapaaminen.
Y4 Works on kumppanisi kasvussa. Ratkaisemme yritystoimintasi haasteet ja autamme yritystäsi saavuttamaan tavoitteet tehokkaasti aina yrityksen perustamisesta kansainvälistymiseen saakka.
Täytä viereinen yhteydenottolomake – olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!
Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käyttämisen Y4 Worksin tietosuojaselosteen mukaisesti.
aino-maria@y4works.fi
+358 41 314 1683
Turku
Rovaniemi
Tilaa näkemyksemme sähköpostiisi.
Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käyttämisen Y4 Worksin tietosuojan mukaisesti.